sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Listra rennompana Airan opeilla

Tällä viikolla olin taas kummallisen epämotivoitunut tallille. Koppurainen kenttä ja räntäsade eivät yhtään auttaneet, joten ihan helposti tuli oltua 3 päivää peräkkäin pois. Sunnuntaina oli kuitenkin 1,5 vuoden tauon jälkeen luvassa toinen kerta Airan opissa. Sinnikkäällä houkuttelulla sain Airan Mallulle ja 11 muuta nauttimaan opeista. Päivällä paistoi aurinko ja pakkanen lähti vähän kiristymään iltaa kohti. Ratsukseni sain Listran ja oltiin tuntikaverin kanssa kaksarilla kuten muutkin.

Poseilua.

Kenttä oli saatu tasoitettua käsittämättömän tasaiseksi. Oli se silti hieman liukkaahko mutta raviakin pystyi hyvin menemään.

Oltiin taas ihan perusasioissa. Ensin meidät säädettiin paikallamme oikeaan asentoon ja nyittiin ohjista (ope nyki meitä) sekä tehtiin puolipidätteitä open käsiin. Jalat ope käänsi ulkokiertoon ja tämän jälkeen ne oli ihanan helppo pitää koko tunti oikein. Tarvitsisin oman jalankääntäjän! Lantio alle, vatsalihakset käyttöön ja ylävatsasta yläkroppa rutistetaan eteenpäin. Jotenkin noin. Käsivarret rennoiksi. Etukenoiseltahan tämä edelleen tuntui mutta niin vaan tuntikaverin kanssa todettiin toisemme suoriksi.

Ope tositoimissa.

Käynnissä Listran askelluksessa taisi muuttua jotain. Ravissa eron huomasi selvemmin. Vanhassa asennossani painopisteeni meni paljon taaemmas ja selkä meni notkolle. Uudessa asennossa ravissa jalkani pysyivät ihanan paljon paremmin aloillaan ja keskivartalo vatkaamatta. Ohjastuntumakin oli paljon tasaisempi. Ehkä siksi Listrakin kulki tämän tunnin varmaan rennompana kuin koskaan. Tietysti metsäpuolella tamma vähän jännittyi ja kertaalleen vähän kiihdytteli ravia poispäin.

Ravi oli tänään jopa aika rauhallista ja Limozalla oli enemmän vauhtia kuin meillä. Keskittyminen meni kuitenkin omaan asentoon enkä hätistellyt lisää vauhtia tai muistanut edes asettaa. Harjoitusravissa tunsin olevani vähän irti satulasta mutten kuulemma ollut. Keventäessä tuli ohjeita että paino pois jalustimilta, reidet ja takapuoli rennoiksi. Satulassa istuessa piti käydä rentona.

Tänään tämä ei tuntunut mitenkään erityisen raskaalta. Yläselkään tuli vähän jännityksiä muttei kuulemma haitannut. Eikä ollut mitenkään kipeyttävää jännitystä. Siellä lihasten kuuluu kuulemma tehdäkin hommia. Pelkäsin että eilisen vuosittaisen bodypumpin takia olisin ihan jumissa mutta jumissa olikin vain etureidet, hauikset ja rintalihakset eikä niitä näemmä tarvittu ratsastaessa ollenkaan. Hah.

Tunti meni nopeasti. Aira lupaili että jos jatkoa seuraa niin seuraavalla kerralla päästään laukkaamaan.

Loppukäynneissä tammat otti vielä säikkysäpsyt heinän jaosta tms. ja taisi tulla pari askelta laukkaa. Pysyttiin pystyssä ja kyydissä.

Ongelmia:
sormia paleli alkuun
käsivarret jännittyi toisinaan
Listra vähän jännitti metsäpäätyä
lopussa tuli säikkysäpsy
uuden asennon pitämiseen tarvitsi aika paljon apua

Parannusta:
alaselässä ei tuntunut pahalta koko tunnin aikana!
Listra oli rennonletkeä
ei ollut niin raskasta ja hankalaa kuin pelkäsin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora