lauantai 11. helmikuuta 2017

Riittävän hyvää hyppäämistä

Lauantaina maaston jälkeen mentiin vielä estetunnille. 4 ratsukkoa. Maaston jälkeen olin aika viluissani ja alkutunnille pistin päälle lähes kaikki vaatteet. Esteitä tuli maneesiin aikamoinen määrä. Vähän katseltiin rakentajia mutta ei säpsytty. Hempalla oli Lauran korvahuppu lainassa (eikä ravistellut sitä tai suitsia pois!).

Alkuverkassa sain ruunan aika nopeasti rennolle kaulalle ja taipuisaksi. Alkuun vähän pitkänä. Tultiin keskilinjaa kahden lötköpuomin yli ravissa ja laukassa molempiin suuntiin. Tarkemmin keskelle ja pidä linja myös puomien jälkeen. Hyvä että sanottiin sillä en huomannut itse. Laukoissa sain tähdättyä aika hyvin ja päästiin kaarteet linjalle yllättävänkin rentoina ja pyöreällä kaulalla. Yritin muistaa olla vetämättä sisäohjasta.

Sitten hypättiin oikeasta kierroksesta tiukka lähestyminen kulmasta kavaleteille ja vesimattopysty perään. Kavaleteilla en saanut laukkaa vaihtumaan mutta vedellä kyllä. Kaksi kierrosta. Lähestyminen ekalle oli oikeasti ahdas!

Oma versio radasta.
Ykkösen alla oli vesimatto, nelosen alla valkoiset laatikot.

Toiselle kierrokselle lisättiin perään päädystä pysty (kuvassa numero 2).

Sen jälkeen tultiin pelkkää okseria, sitten okseri ja toinen pysty (nelonen väärästä suunnasta ja kolmonen väärästä suunnasta). Tähän asti korkeus oli aika maltillista. 60 cm? Korkeimmat ehkä 70 jos sitäkään. Okserille ei tullut hyviä hyppyjä. Kaksi ekaa lähestymistä itseäni ahdisti takana suhaillut toinen ratsukko. Hemppa olisi halunnut enemmän ohjaa ja protestoi laskeutumisissa. Ei onneksi pukitellut. Tultiin se sakkojen kera neljästi ja päästiin vain kelvolliseen. Ei tainnut laukkakaan vaihtua.

Lopuksi rata. Vesimatto, pystylinja, okseri ja sarja. Meille korkeus oli 75 cm. Eli ei pelottanut. Paitsi okserin suhteen en ollut kovin luottavainen. Mentiin kaikesta yli. Suurin osa ok mutta joku taidettiin tulla vähän lähelle. Oksereilla en ollut ihan parhaimmillani vaikka yritin olla kevyessä istunnassa ja myödätä kunnolla.

Ope kommentoi että Hemppa venähti taas vähän liian pitkäksi. Vastasin että tahtoisin jatkossa kuulla tuon heti ekan esteen jälkeen. Ratsastukseni oli kuulemma ihan riittävän hyvää tälle tasolle. Tähän en taas ollut itse lainkaan tyytyväinen. Tottakai korjataan ja parannetaan maailman tappiin! Tuntikaveri kommentoi että olin ollut tänään tavallista enemmän etukenossa. Pahus! Alkuviikon ongelmat palasivat. Ope ei tästä maininnut.

Ei ravattu loppuun vaan säästettiin voimia huomiselle estekurssille.

Ihan kelvollinen tunti mutten tullut tästä autuaan onnelliseksi. Selvittiin kyllä mutta olisin halunnut saada myötäysongelmani ratkaistua.

Ongelmia:
vaihdot oikeasta vasempaan
en osannut istua oksereilla

Parannusta:
vaihtoi oikeaan aika näppärästi
isommalla radalla tuli vaihdot

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora