sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Pavea höykyttämässä

Maastoreissun jälkeen hinguin lisää ratsaille ja sain puhuttua itsenäisen Pavella. Anne tuli onneksi seuraksi. Alkuun saatiin koko maneesi omaan käyttöön, myöhemmin sinne tuli 2 heppaa meidän lisäksemme. Maneesin mittari näytti -10°C kun pihalla oli se n. -16°C.

Pave eteni ihan hyvin omasta halustaan. Käynnissä oli kuulemma hyvä yliastunta pitkilläkin ohjilla. Tuntumalla hommat alkoivat kamalalla jäkityksellä. Aika pitkään meni että pyysin pohkeella eteen, välillä takaosaa sivulle ja yritin taivutella ennen kuin Pave lähti myötäämään. Oikea kierros oli vasenta helpompi. Pysähdyksissä pyysin niin kauan seis että oli hiippailematta. Tajusihan se!

Ravissa tuntui että kaikki piti aloittaa alusta. Alkutunnista jos pyysi isompaa ravia niin Pave rikkoi laukalle. Lopputunnista tämäkin onnistui.

Oikea laukka tuntui paremmalta ja siinä hepo oli ihanan kevyt edestä. Rullasi ja oli pyöreä. Hyvin lähti eteen mutta perussyntini näkyi, eli jos en ollut tarkkana niin venähti samalla. Vasen laukka tuntui huonommalta. Heppa painoi käsille. Näytti kuulemma ihan asialliselta. Vasta lopulta (ei videolla) kun tajusin ottaa ulko-ohjan kunnolla käteen niin keveni.

Annen toiveesta tehtiin väistöjä. En oikein osannut. Eteneminen hyytyi eikä oikein liikkunut sivullekaan. Käynnissä nahkeaa, ravissa samanlaista mutta hetkittäin lisäksi jännittynyttä. Wanesalla oli paljon helpompi väistää.

Loppuun vielä vähän siirtymiä. Niiden kanssa ei voinut hätiköidä liikaa koska sillä ei tullut hyvää ja valmisteluni unohtuivat. Kun keskityin ratsastamaan sekä käynnin että ravin ja valmistelemaan siirtymät tuli tästä ihan kelpoa. Loppuraveissa irtosi sitten jo isompaakin ravia ilman rikkoja.

Ei Pave niin hankala ollut kuin olin kuvitellut. Kankea kylläkin. Tuntui siltä että se tarvitsisi päivittäistä jumppaa pysyäkseen notkeana. Oma eteenpäinpyrkimys oli kiva juttu.

Tunnin jälkeen tuntihepat ja yksityiset vaihtoivat tallissa paikkoja päittäin. Pavekin vietiin siis uuden karsinan kautta pihalle. Kovasti oli menohaluja ja karsinasta meinasi häipyä omille teilleen.

Ongelmia:
kankea
en osannut väistää kovin siististi
värkkäsin liikaa käsillä, oikea käsi kipeytyi

Parannusta:
eteni hyvin
kulki ihan asiallisesti

Anne videoi:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora