sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Tykätty 5 v junnu testiin

Arvasin ihan oikein että nyt tuli joku ns. haastavampi ratsu Aaltiksella. Listassa luki Akva eli uusimpia tulokkaita. 5 v virolainen tamma, korkeutta päälle 170 cm. Hoitaessa oli kiltisti eikä paljon puuhailuun ympärillä reagoinut. Julkan apuohjat eli aiemmin Jatsilla ollut viritys, joka estää nostamasta nenää liian korkealle ja aiheuttaa tästä painetta niskaan. Ratsukoita tunnilla oli 9 ja mentiin maneesiin vaikka pihallakin olisi ollut ihan hyvä (joskin viileä) ratsastuskeli. Maneesissa oli n. +11°C.

Ohje oli juoksuttaa alkuun eikä siinä tehnyt mitään kummempia. Jolkotteli ensin vain ravia mutta irtosihan se laukkakin pyytämällä. Ei kuulemma vaihda, joten vaihdot tehtiin ravin kautta. Otin vielä toisenkin suunnan ja oikeaan oli vähän enemmän vauhtia. Ei kyllä siinäkään yhtään sinkoillut.

Selkään meno sujui rauhallisesti. Ei kuulemma kannata antaa ihan pitkiä ohjia kun kaikki heiluva häiritsee. Mentiin sitten pidemmässä muodossa tuntumalla. Käynti ok mutta kevyessä ravissa vauhti kiihtyi. Ohje oli ottaa ulkokädellä kauhukahvasta että tuntuma pysyy tasaisena. Välillä heitteli päätään. Eipä me paljon mitään päästy tekemään, pyörittiin pääty-ympyrällä.

Oikeassa kierroksessa meille raivattiin koko pääty omaan käyttöön ja siinä tamma rikkoi ravista laukalle. Tuntui aika epätasaiselta ja ohjauksessa oli pieniä puutteita. Pysyttiin kuitenkin pääosin ympyrällä eikä hepo tehnyt pään viskomisen lisäksi muita epäilyttäviä liikkeitä vaikka niitä alkuun vähän odotinkin. Kun päästiin raviin oli ohje tehdä meidän päätyneliöllä joka sivulle voltti. Apilakuviota tavallaan. Tämä sitten vielä toiseenkin suuntaan. Vasempaan taipui huonosti.

Otin lopulta hetkeksi käyntiin. Tehtävää päästiin testaamaan muiden mukana. Meni yli odotusten ja välillä löytyi jarrutkin. Eikä tarvinnut edes volttailla ylimääräistä kuin kerran kierroksessa. Hyvin simppeli puomitehtävä. Toisella pitkällä sivulla oli kaksi puomia kaukana toisistaan. Niiden yli ja välissä ympyrä, jonka kauimmaisessa kohdassa ylitettiin kolmas puomi. Akva ei puomeja juuri katsonut. Reippaasti yli. Kertaalleen äkkihidasti ja loikkasi keskimmäisen puomin isommin. Haaste oli saada vauhti pysymään rauhallisena ja tamman kaula suorassa. Oikein asiallisia pätkiä väliin. Tämä molemmissa kierroksissa.

Laukkoja varten jakauduttiin kolmelle ympyrälle. Me päästiin junnuympyrälle, seurana Armas ja Risto 6 v. Laukat otettiin ympyrällinen kerrallaan ja vasen kokeiltiin muiden mukana. Meni ihan onnistuneesti. Oikeassa kierroksessa ennen laukkoja tamma jumahti aloilleen. Saatiin lopulta esteraippa apuun. Open ohje oli ottaa ravia jos hepo ei kestä kävelyä. Laukalle raivattiin meille koko ympyrä omaan käyttöön. Meni reippaasti, ohjautui vahvasti sinnepäin ja pudotteli muutaman kerran raville. Saatiin kuitenkin laukattua.

Loppuraveissa mentiin hetkittäin tosi siististi, välillä sitten oli taas liikaa vauhtia tai pää heilui. Ihan hauska elukka. Kehityskelpoinen.

Akvalle tuli niin hiki että sai Aksun loimen niskaansa tunnin jälken.

Ongelmia:
alkuun ei ollut ratsain kunnon jarruja
asettuminen ja taipuminen vasemmalle
kaula meinasi mennä vinoon
pään viskely

Parannusta:
välillä meni pidätteet läpi
puomit ei tuottaneet suurempia ongelmia
laukat nousi
hetkittäin oikein hyviä pätkiä

Ella videoi pätkiä menostamme parilla eri vekottimella:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora