maanantai 22. elokuuta 2016

Maanantaimotivaatio

Maanantaina päivällä satoi ihan reippaasti vettä ja pelkäsin ettei kenttä ole kovin kummoisessa kunnossa. Töiden jälkeen iski vielä poikkeuksellinen iltapäiväkooma. Tallilla listassa luki tietysti Kropek. En ollut kovin motivoitunut. Ratsukoita tunnilla oli 5. Kelinä pilvinen +16°C. Kenttä oli märkä mutta ihan käyttökunnossa.

Alkuun mentiin tovi käyntiä ja siinä jaksoin ratsastaa ihan asiallisesti. Mutta ravipätkillä homma levisi käsiin ja annoin ratsun jolkotella. Eikä edelleenkään ollut mitään tuntumaa siihen koska menee liian hitaasti/löysästi/pitkänä/lujaa. Tuntui juoksevan alta mutta se oli viimeksi se kelvannut vauhti joten annoin mennä. Siirtymät käyntiin oli aika kamalia. Käynnissä onneksi rupesi tasoittumaan. 10 metrin ravivolteissa oli aika paljon haastetta mutta onnistuin kääntämään ja muotokin oli lähempänä pyöreää kuin kulmikkoa.

Laukat otettiin toiselle pitkälle sivulle. Nosti helposti, jarrutuksesta päädyttiin vauhtiraviin ja kuumahti sen verran että ravissa rupesi olemaan muuallakin reippaasti vauhtia. Pysyi kuitenkin käsissä ja esitettiin laukat ja ravit missä pitikin. Tein ravissa voltteja (ympyröitä) välimatkojen ja himmailun avuksi. Oikeaa laukkaa otettiin vain kolmesti. Sekin irtosi.

Loppuraveissa kun sain pölhöjuoksennan kanavoitua oikein niin Kropek rupesi vihdoin tasoittumaan tuntumalle ravissakin. Ei ollut kyllä mikään höyhenenkevyt tuntuma. Silloin vasta muistin että pohkeiden käytön lisäksi myös taivutukset piti saada läpi. Siirtymä ravista käyntiin oikeassa kierroksessa oli kuitenkin nätti ja pyöreä. Toiseen suuntaan ei enää onnistunut.

Koska oma vaatimustasoni oli tänään nolla niin yhdestä hyvästä siirtymästä ja hyvin nousseista laukoista tulin ihan tyytyväiseksi. Ravianalyysia ei tullut vaikka yritin kysellä.

Ongelmia:
jolkotteli ravissa
jarrutusmatkat
kuskin istunta siirtymissä
siirtymät

Parannusta:
laukat nousi hyvin
kääntäminen toimi aiempaa paremmin
yksi kaunis siirtymä ravista käyntiin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora