maanantai 15. helmikuuta 2016

Vompatti hyvänä

Maanantain toiselle tunnille oli merkattu Roze. Tämäkin oli neutraalin positiivinen asia. Ratsukoita tunnilla oli kivasti vain 3.

Pitkin ohjin Roze oli ensin vähän hidas sekä kovasti uraohjautuva. Käsky kävi kävellä urien ulkopuolella. Rozea ei hirveästi olisi huvittanut. Vaan ilman kovin pahoja taisteluja päästiin minne halusin.

Tälläkin tunnilla tehtiin siirtymiä. Nyt mukana oli muutamat takaosakäännöksetkin. Parhaimillaan ok, välillä takaset teki liian ison ympyrän ja kertaalleen tuntui että takapoljenta meni ruuvaukseksi.

Alkuun ravissa Roze tuntui vähän juoksevan alta. Taisi olla ongelma pikemminkin pidätteiden läpimenossa ja hallinnan tunteessa (sekä tasapainossa) kuin vauhdissa. Laukkaa otettiin pitkälle sivulle ja sitten siihen tehtiin myös loivaa kiemuraa. Roze innostui laukoista, viipotti ravissa ja rikkoi itse laukalle. Harmi vain että välillä nosti itse väärää ja kun en päästänyt laukkaan ja nostin itse suoralla niin tuli myös väärää. Kulmassa oli siis hyvä paikka päästä laukalle. Kiemurat meni oikeassa kierroksessa priimasti. Vasemmassa kierroksessa taas löytyi joka kerta myötälaukka mutta tamma yllätti ja kiemuralla vaihtoi kertaalleen edestä. Minä kun kuvittelin ettei se oikein vaihda.

Kun laukan jälkeisen innostuksen sain kanavoitua oikein niin ravista tuli hienoa. Tamma lyheni ja askel lensi keveästi. Tosin sitä välillä myös tympi ja se nyki minua etukenoon. Yritin löytää näistäkin jotain omaa aiheutusta mutta päättelin että toinen huilitauko olisi voinut olla paikallaan. Positiivista sentään että yhtään pissataukoa ei otettu ja muutkin tarpeet onnistui yllättävän kevyen muistutuksen jälkeen vauhdissa. Parannusta!

Olipa taas kiva tunti. Ei nyt täydellistä mutta rentoa ja iloista tekemistä. Rozeksi kivan rauhallistakin.

Ongelmia:
alkuun tuntui että juoksee ravissa alta
rikkoi laukalle ja välillä tuli väärää
lopputunnista nyki ohjia
kun raippasin ohjien nykimisestä niin pukitti
yhä etukenotin välillä

Parannusta:
ei säikkynyt tai tuijotellut
ravi tuntui lopuksi tosi hyvältä
ei juminut ja osasi tehdä tarpeensa vauhdissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora