lauantai 30. tammikuuta 2016

Testaamassa ratsastuskeskus Aino

Lauantaina pääsin kokeilemaan työkavereiden kanssa viime kuukausien eniten uteliaisuutta herättäneen tulokkaan, ratsastuskoulu Ainon Järvenpäässä. Saatiin ensin tutustumiskierros paikkoihin omistajan johdolla. Jos Heponiitty on hieno ja Riders Inn hulppea niin tämä oli vielä astetta päheämpi. Valkoisia sohvia ja baaritiski. Pukuhuoneet. Tuli olo kuin olisi messuhallissa. Sisälämpö maneesissa n. +10°C.

Etukäteen oli listattu että menisin Elviksellä. Heppajako meni kuitenkin omalta osaltani uusiksi ja listassa luki Dino. Kimo ruuna, jonka kuntoonlaitossa avustin edellisen tunnin kuskia. Mentiin siis omalla väellä kahdessa porukassa. Meidän ryhmässä 5 ratsukkoa. Ekalla tunnilla Dino näytti porukan tasaisimmalta ja menin ihan luottavaisin mielin kyytiin. Heppa oli isompi kuin miltä katsomosta oli näyttänyt, päälle 160 cm varmaankin. Meidän tunnit oli isommassa maneesissa. Keskellä oli muutama este mutta ne pääsi kiertämään hyvin.

Ope ei mitään pohjustellut vaan aloitettiin heti hommat. Dino oli reipas mutta vähän hidas jalalle. Hitusen tuijotteli mutta lopetti kun sille antoi muuta mietittävää. Sangen mutkaton otus.

Ensin tehtiin käynnissä väistöjä uran sisälle ja takaisin. Meni ihan ok. Ravissa pyöriteltiin omiamme, kulmiin piti vähän hidastaa. Dino oli hieman kipittelevää sorttia. Alkuun otettiin myös laukannostoja. Ensimmäinen oli nahkea mutta rupesi nousemaan paremmin. Kaikki myötäisinä. Laukan jälkeen ravissa oli entistä enemmän kiire mutta malttoi kuitenkin odottaa.

Sitten tultiin raviväistöjä lähes keskilinjalta uralle. Yllättävän hyvin meni. Ei siis lähellekään täydellisesti mutta ihan tunnistettavaa. Jopa vaikeampaan suuntaani vasempaan eli oikea kierros (jolla aloitettiin). Väistöissä ope käski käyttää jalkaa nopeasti. Toiselle sivulle tehtiin pari käyntisiirtymää. Sitten väistön jälkeen uralla nostettiin laukkaa. Lopuksi jäätiin hetkeksi laukkaamaan. Vasemmassa kierroksessa sitten vielä pääty-ympyrälle. Tahti piti pitää rauhallisena ja hyvin Dino malttoi. Ohjia vähän pidemmäksi ja ratsut matalaan muotoon. Hieman pyöreämmäksi vielä oli toive ja osasin sitä toteuttaa. Sitten hetki ravia samassa pidemmässä muodossa ja siitä käyntiin ja pitkät ohjat.

Ihan hauska kokeilutunti. Kommentteja ei hirveästi tullut. Istunnasta ei muistaakseni mitään. Dino oli oikein perussimppeli hevonen. Tasoittui helposti pyöreäksi tuntumalle ja teki mitä pyysin. Sopivan herkkä. Vähän ihmettelen miksi ruunalla koulutunnilla oli martingaalit. Ei yhtään nostellut päätään.

Tämän perusteella ei tullut hirveää hinkua vaihtaa tuonne ratsastamaan. Varsinkin kun hinnat ovat Hyvinkäältä katsottuna suolaiset (irtotunti 50 e, kausikortilla 40 e/h) ja matkakin on kipurajoilla (reilu 30 min/suunta). Olisin kuitenkin hyvin utelias kokeilemaan estetunninkin.

Ongelmia:
raviväistöt ei olleet ihan sulavia
opetus vähän puuroutui kauemmassa päässä
vaatetta oli liikaa (poolo, fleece ja sukkahousut)

Parannusta:
kiva ja mutkaton ratsu
asiallinen karsinassa
hienot puitteet

Vasta jälkikäteen luin mitä Dinosta sanotaan kotisivuilla:

Ditzo HC
"Dino"
i: Indorado ei: Corlando
s. 2008
Isä Indorado on kuuluisa esteperiyttäjä
Dino on kisannut 130-tasolla nuoresta iästään huolimatta
Erittäin kapasiteetikas, herkkä ruuna
"Dino on herkkä ja laadukas ruuna. Dino on yritteliäs hevonen, jonka selässä osaava ratsastaja pääsee kokemaan miltä tuntuu laadukas hyppy, ja kuinka koulukiemurat sujuvat kuin tanssi."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora