keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Herkkä ja mutkaton

Keskiviikkona ehdin vihdoin käyttämään jamboreessa voittamani ratsastustunnin. Ratsutoiveeksi laitoin Lidan ja haaveilin koulutreenistä ennen tulevan keskiviikon rataharjoituksia. Varatoiveiksi listasin Jaden ja Leiran. Olin pikemminkin ällistynyt että sain vihdoin ja viimein Leiran. Senkin kyytiin pääsemisestä olen haaveillut siitä asti kun se tuli tallille. Mitäs siitä on, vuosi?

Tallikäytöksestä tamma sai täyden kympin. Oikein hyvä. Satula oli hukassa koska Leirallakaan ei ollut omaa satulaa. Sintin kanssa käyttivät samaa mutta Sinttikin tuli tunnille. Varasatulana oli Flikan penkki mutta myös Flika tuli tunnille. Meille tuli lopulta Sämpylän vanha koulupenkki ja fyllingit väliin.

Ratsukoita tunnilla oli 6. Keli oli lievästi tihkuinen mutta kenttä oli yhtä kulmalätäkköä lukuunottamatta hyvä.

Alkuun meni hetki tunnustella tamman ohjaimiin. Kun en tehnyt mitään niin rentoutui tuntumalle. Aloitettiin käyntiväistöillä. Vasemmassa kierroksessa takaosa uran sisäpuolelle. Väisti kyllä mutta toimi niin herkällä ohjauksella ettei tullut tasaista vaan oli hirveää seilaamista. Toinen kierros oli paljon parempi. Piti kääntää asetusta väistön aikana ulos ja takaisin. Siihen asti ei oikein päästy.

Sitten väistettiin yhä pitkillä sivuilla kevyessä ravissa. Olipa kamalaa. Kevennykseni on tuhoutunut ja etukenotin taas. Oikea kierros oli helpompi, vasemmassa vastusteli ja juoksi pää ylhäällä.

Laukat meni aika kivasti. Nosti nätisti. Ope ohjeisti päästämään pidemmälle ohjalle. Ja huolehtimaan ulko-ohjan tuesta. Hetkittäin meni tosi tasaisesti. Välillä taas nousi ja meni aina hetki tasoittua takaisin. Mutta osasin ratsastaa myös pidemmälle ohjalle. Toki tuntuma oli silloin hyvin kevyt. Kertaalleen kesken laukan huomasin olevani alakropasta ihan liian jännittynyt. Yritin rentouttaa itseäni tahdonvoimalla vaan eihän se niin onnistu. Turvauduin sitten parhaaseen osaamaani huijaukseen ja kokeilin tekonaurua. Se jopa vähän auttoi.

Lopuksi tehtiin vielä siirtymiä harjoitusravista käyntiin ja takaisin. Yhä ulko-ohjaa ja rentoa, matalaa niskaa. Tuli tosi kivoja pätkiä mutta ei ollut vieläkään ihan avuilla kun aina välillä nousi. Ihanan herkkä tosiaan oli. Siirtymät tuli parhaimmillaan pelkällä istunnalla. Ravissakin oman istunnan tahattomat kallistelut vaikuttivat etenemisnopeuteen. Pari tuntia lisää treeniä niin olisi varmasti supermakea!

Sanoisin Leirasta että palkitseva ratsastettava. Toimi kun tein oikein. Eikä pöljäillyt omiaan vaikka aavistuksen välillä tuijottikin. Yhden tunnin perusteella Lida on kuitenkin ihanampi. Tasaisempi.

Ongelmia:
kuskin etukenotus
epätasaisuus

Parannusta:
väisti ok
kivat laukannostot
osasin ratsastaa pidemmälle kaulalle
ihanan herkkä
saatoin saada pitkin ohjin käynnissä ristiaskelia kun pyysin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora