lauantai 27. kesäkuuta 2015

Hiekkaenkeliä tekemässä

Lauantain jälkimmäinen liikutettava oli Hoon kanssa samaa sarjaa eli Ekku. En ole tämänkään kyydissä ollut pitkään aikaan, joten mikäs siinä.

Meni aika yöpuuhiksi mutta valoisalla ehdittiin. Nyt ei tosiaan ollut apulaisia, joten hepat piti varustaa ja purkaa itse.

Ekku tuijotteli kentän mörkökulmaa Harmoniaa enemmän ja pohdin jo että jos ruuna poistuu sivulle, en ehkä ehdi mukaan. Nössöilin ja pysyttiin lähinnä turvallisella puolella.

Yritin tänään keskittyä käsiini ja vaikken nähnytkään ratsun suuta, haaveilin että se olisi pysynyt paremmin kiinni kun yritin olla hellä.

Ihan peruspyörittelyä mentiin Ekunkin kanssa. Kaikki askellajit, ympyröitä ja siirtymiä. Lopuksi vähän väistöjä. Yritin pitää sisäkäden aloillaan ja ratsastaa sisätakasen alle. Ainakin vahvasti sinnepäin. Käynnissä toppuuttelin turhan altajuoksemisen pois ja ravissakin oli tosi rauhallinen.

Laukat menin lähinnä ympyrällä. Ensin vasen ja meni tosi nätisti. Ei kiihdytellyt yhtään. Toki perä heitti välillä rankastikin sisään, samalla vähän koko ratsu. Tämä kyllä parani. Vaan oikea laukka ei ollutkaan sitten niin helppo juttu. Hyvin menneiden n. 50 minuutin aikana olin jo ehtinyt tuudittautua rauhalliseen menoon. Ensin ruuna vähän viskoi päätään ja ajattelin että johtuu kädestäni. Pyysin kuitenkin uuden noston ja kolmannella kerralla päästiin asiallisesti laukkaan. Vaan seuraavalla kierroksellapa samassa paikassa pää vilahti alas ja perä lensi siihen malliin että myös kuski lensi. 1,7 metrin pehmeä pudotus hiekkaan. Pidin erittäin tietoisesti ohjat kädessä. Maakosketus oli yllättävän vähäinen jäljistä päätellen. Kankku edellä ja vähän yläselkää. Pää ei osunut.

Hiekkaenkeli.


Hiekat pois ja heti takaisin kyytiin. Pihisin päättäväisyyttä laukkaympyrään. Ja tulihan sieltä seuraavalla kierroksella samassa kohdassa taas pukki. Pysyin kyydissä mutta rupesin soheltamaan vain päätä ylös. Onneksi omistaja tuli kentän laidalle huutamaan ohjeita. Eteen! Ja mentiin kentän ympäri semmosta haipakkaa (taisi olla vielä väärä laukka) että hirvitti. Muutamia ohjattuja siirtymiä. Vaan yhä tuli pukkia samassa kohdassa. Jee, taas pysyin kyydissä. Taakse nojaaminen auttaa kummasti. Ja taas eteen! Ruunalle tuli kuuma. Sitten ei tullut enempiä pukkeja. Hyvin sen kyllä aavisti jatkossa paria askelta ennen että miltä meno tuntuu.

Sen jälkeen ruuna olikin lopputunnin enempi prässissä ja hellät kädet piti unohtaa. Sain laukkaympyrät tehtyä ilman pukkeja mutta yllättäen ei ollut enää suurempia motivaatioita laukkatyöskentelyyn.

Ravailin tovin ja sitten vielä toisenkin ennen loppukäyntejä. Ei se enää siinä mitään yrittänytkään mutta eipä siihen uskaltanut luottaakaan. Kapusin heti alas kellon ollessa tapissa. Ei enempiä ongelmia, kiitos.

Riskienhallinnasta tuli nyt ala-arvoinen. Huomenna leirille. Tämä olisi ollut kaikista viheliäisin aika rikkoa itsensä. Mutta tulipa testattua pitkästä aikaa koulutunnilla (satulan ja jalustimien kanssa) maastoutumista. Vaan kyllä se kummasti lisäisi itseluottamusta jos noissa äkkiliikkeissä pysyisi matkassa. Eihän se mahdotonta ole. Lohduttaudun sillä etten jälkimmäisistä pukeista horjunut edes tippumiskynnykselle. Vaan eipä Ekku tällä käytöksellä kovin helliä tunteita tunnin jälkeen ansainnut.

Ongelmia:
mörköjä kulmassa
kevyt perä
kuski ei pysy kyydissä

Parannusta:
alkutunnin oli asiallisesti
kulki ihan ok
asiallinen käsitellä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora