sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Kutosten karttelua - 60 %

Sunnuntaina oli vihdoin koulukisapäivä Saaralla. Niilo oli jätetty aamulla sisään ja odotteli karsinassaan. Tehokas ja ripeä harjaus ja sen jälkeen harjan ponnarointi. Ristikko kahteen kerrokseen, sitten loppui aika kesken. Niskan lähelle vähän varmistelua lisäponnarein että näen onko ratsu asettunut. Satulahuovan vaihto. Suitset olin puunannut jo eilen.

Tarkoitus oli alottaa verkka rauhassa omassa maneesissa. Mutta koska luokka saattoi alkaa jo n. 5 minuutin kuluttua niin ajattelin että parempi käydä tutustuttamassa poni rauhassa uusiin paikkoihin. Mennessä hirnui ja ihmetteli. Käveltiin naapuritallin kentälle ja siellä säädin vielä satulavyön ja jalustimet. Siinä poni vähän hyöri mutta oli tosi tolkusti. Ei erikoisemmin tuijotellut, ei kiihdytellyt saati pukitellut. Joka kierroksella vähän ehdotti että voitaisko lähteä pois. Ehdittiin verkata ihan rauhassa. Oma vuoro oli neljäntenä ja alkukäynnit oli tehty siinä vaiheessa kun luokka alkoi. Ohjelmana B-merkin kouluohjelma.

Volttailin, asetin sisään ja ulos. Käyntiväistöjä. Laukat jäi ehkä vähän turhan vähäisiksi. Keskiympyrällä liiraili reitiltä ja lävistäjätkin oli vähän mitä sattuu. Myötälaukka kuitenkin säilyi.

Kun päästiin maneesiin niin poni ei juuri ihmetellyt uutta paikkaa. Siellä sai mennä vain käyntiä, joten parin suorituksen verran tehtiin käyntivoltteja, pysähdyksiä ja väistöjä. Raippaa ei enää saanut olla. Yritin viritellä ponin innokkaaksi vielä juuri ennen sisälle menoa.

Kun päästiin radalle alotin kiertämällä uraa pitkin. Tuomaripääty näytti ponista heti alkuun kamalata. Ensimmäinen lähestymisyritys ravissa meinasi mennä ihan tyssäilyksi. Käyntiä, vähän pysähdyksiä ja pakitusta. Mutta päättäväisesti kun ohjasi niin päästiin tuomarin edestä. Puhelin ponille ja tuomarikin huikkasi Niilolle muutaman sanan. Poni taisi vakuuttua että ihan turvallista on. Toiseen suuntaan epäröitiin myös hieman, kolmannella kerralla päästiin jo aika kivuttomasti ohi.

Päätin näyttää vielä suoran lähestymisen ja sekin tuli tarpeeseen. Ei ollut ihan hyvä sekään, joten vaikka lähtömerkki kuului niin otin vielä käännöksen keskilinjalle ja ratsastettiin loppupätkä kohti tuomaria.

Itse radalla poni ei tuijotellut mitään. Eteni ihan ok ja ravissa kulki pyöreänä. Pysähdykset jäi vähän vinoiksi ja alas siirtymiset tuli kättä vasten kuten arvelinkin. Ravivoltit meni kivasti ja askeleenpidennyksessäkin oli jotain ideaa. Ensimmäinen väistö alkoi vähän haparoiden, jälkimmäinen oli parempi. Tuomari edessä käynnistä raviin oli vähän tarpeettoman reippaalla jalankäytöllä. Ensimmäinen laukka nousi vielä ihan ok mutta keskiympyrä oli muodoton kötäste. Pyöreys katosi ja yritin ratsastaa jalalla eteen. Liikkui sentään ok. Lävistäjän poni linjasi keskimmäiseen kirjaimeen ja yritin pelastaa mitä tehtävissä oli. Ei sentään vaihtanut laukkaa ja päästiin ainakin sinnepäin pisteessä raville. Pääty-ympyrän alkupuoli meni ihan hyvin mutta laukannostosta Niilo ei ollut samaa mieltä. En ollut tarpeeksi ymmärrettävä, joten poni käänsi takapuolensa keskelle ja liirattiin uralle asti tosi kummallista reittiä ennen kuin päästiin laukkaan. Lävistäjä tuli tosi äkkiä ja laukan lisäys jäi vähän yritykseksi. Raville päästiin taas kuitenkin missä piti. Ja muistinpas hymyillä radalla!

Tässä vaiheessa olin neljäntenä prosenteilla 60 tasan. Yllättävän kiltisti noin kamalalla laukkaohjelmalla. Paperi oli positiivinen yllätys. Paras numero oli 8! Ravivoltista vasemmalle. Seiskoja oli peräti 3! Mutta laukkaosuus oli vitosta ja viispuolosta. Alaspäin siirtymät vitosia. Yläkerrasta kutoset loisti poissaolollaan, poikkeuksellista. Ja vain yksi 6,5. Alakerta oli sitten kutosta ja kuuspuolikasta. Istunnasta ja teistä tuli paremmat, muista kutoset.

Neljäntoista ratsukon joukossa jäätiin kolmanneksi vikoiksi. Voittaja sai 9 pistettä enemmän, joten kovin huimia eroja ei ollut. Niilon kanssa tehtiin tänään mitä kyettiin ja eihän 60 % missään tapauksessa ole huonosti! Muut oli vain parempia. Treenaamme jatkossa siis ympyröitä ja lävistäjiä laukassa, väistön aloituksia sekä siirtymiä. Käytöksestä ponille iso plussa! Ensimmäinen kerta ruunalla Saaralla.

Aleksei kuvasi:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora