keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Ensimmäinen kerta ratsailla Lappeenrannassa: vuokrahevoskandidaatti


Keskiviikkoon asti meni että päädyin Lappeenrannassa ekaa kertaa ratsaille. Luvassa vuokrahepan testaus. 6,5-vuotias tamma, kuulemma he A ja re 130. Kuten täällä niin tyypillistä niin eksyin menomatkalla. Onneksi pienen odottelun jälkeen pääsin sitten vetoauton perässä pihalle asti.

Tammuska haettiin tarhasta ja tallissakin oli mukava. Tummaruunikko ja suht korkea, päälle 170 cm. Harjaus, kamppeet niskaan ja kentälle. Etukäteen tuli varotusta että jos hepalta jotain vaatii vähän kovemmin niin saattaa pukittaa. Vähän reipas oli alkuun ja alkukäynneissä meinasi ottaa itekseen ravia. Minä sanoisin että virkeä, omistajan mukaan oli rauhallisella päällä.

Melko vähällä käytöllä ollut viimeaikoina. Ensimmäinen havainto oli että turkaleen jäykkä. Ihan peruspyörittelyä mentiin. Mutta ratsulla oli kyllä hyvin kevyt peräpää. Ite en kutsuisi perusjuttuja vielä vaatimiseksi. Onneksi ei isosti pukitellut. Pyöristymään saaminen oli hankalaa. Alkutunnin juttelin omistajan kanssa, joka seisoi katselemassa meidän menoa. Tai minä siinä taisin enemmän äänessä olla.

Väistätin takaosaa, tein siirtymiä ja temponmuutoksia. En saanut oikein eroa tempoon enkä takapäätä sivulle. Laukatessa pohja oli hitusen huono ja keskellä oli kuulemma oikeasti liukas kohta, jota tuli varoa. En saanut ratsua tasaisesti oikean ohjan tuelle. Vähän jäi harmittamaan ettei meno juurikaan parantunut loppua kohti. Kun toisen puolen sai jotenkin toimimaan niin suunnanvaihdon jälkeen kaikki piti aloittaa alusta. Minun taidoillani ratsu ei tosiaan ollut he A.

Tunteroisen olin selässä. Mitään en luvannut mutta puhuttiin että ens viikolla kävisin uudestaan. Ois ollut kiva hypätäkin. Lupasin kyllä että jos hirmu innokas vuokraaja löytyy niin musta ei tarvi välittää.

Ongelmia:
omat asentovirheet: ranteet mutkalla, kädet leviää eteen ja jalat nousee
hepo oli jäykkä
pyöristyi huonosti
temponmuutoksissa ei juuri eroja
pukitteli pienesti
en oikein saanut takapäätä väistämään

Parannusta:
perustolkku ratsu
tallissa tosi kiltti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora