perjantai 21. joulukuuta 2012

Estevalkassa naapurihallissa


Perjantaina tuli tyrkylle kahden ratsukon estevalkka naapurihallissa. Rupesi houkuttamaan niin pahasti että tein oharit sovitulle Hööksin reissulle. Erittäin mielenkiintoista nähdä miten Valma käyttäytyy siellä kun on vähemmän väkeä, miten se hyppää vieraamman näköisiä esteitä ja miten kekkuloidaan takaisin omalle pihalle. Pakkasta oli -21.

Nätisti päästiin perille ja hepo malttoi odottaa rauhassa kun poistin päällimmäiset vaatekerrokseni. Aloitin kolmisormihanskoilla. Melko pian piti kuitenkin vaihtaa kevyempiin. Ehdittiin kävellä hyvä tovi ennen kuin ope saapui. Verkkaravissa oli aika reippaasti vauhtia. Kuvittelin että alotetaan ravilla ja laukalla puomien kanssa mutta väärin meni. Käsky kävi että jalustimet kaulalle. Kauhistuin jo että meinaa hyppyyttää meitä ilman jalustimia. Mutta mentiinkin pääty-ympyrälle.

Harjoitusravia ja sitten laukkaa kumpaankin kierrokseen. Siinä viilattiin aika tovi. Asetukset piti saada läpi ja oikea oli taas tosi vaikea. Ei ollut kovin ihanaa, Valma meni aika lujaa ja ravissa oli hyvin pomppuisa olo. Ekaan kierrokseen meno tasottui ravissa loppua kohti. Laukassa meinattiin taas levitä seinille. Ope käski pitkien sivujen kohdalla tulla reilummin uran sisäpuolelta ja se auttoikin seinille valumiseen. Jälkimmäisessä kierroksessa ravissa vauhtia oli taas liikaa. Ope käski tehdä voltteja rauhoittamaan menoa. Pienempi kuvio auttoikin. Lopulta laukattiin hetki toiseenkin suuntaan.

Hypyt alotettiin neljällä pituushalkaisijalla olevalla kavaletilla suoraan. Välit oli ihan reilut, joten ei auttanut tulla pienesti. Kuskia vähän hirvitti vauhti mutta kuulemma hyvin meni. Valma vähän säikkyi toista heppaa mutta pysyi hanskassa. Tätä siis ensin useampi kierros putkeen suuntaa vaihtaen.

Tämän jälkeen kavalettien perään lisättiin 3 laukan kaarevan tien päähän pysty, peilipäädyssä lenkki ympäri, toinen pysty, 3 laukkaa ja kavaletit takaisinpäin. Ei edelleenkään kovin rauhallista. Mutta isosti sai mennä että kolmella laukalla venyi pystylle. Kertaalleen ainakin tuli vähän hyydyntää välillä ja puomi lähti sitten mukaan.

Kun esteet nousi niin tehtävää vähän helpotettiin meille. Jälkimmäisen pystyn jälkeen jatkettiin suoraan ja tultiin kavaletit taas ovelta kuten tehtävän alussa. Kertaalleen mentiin kavaleteista ohi kun en saanut käännettyä keskilinjalle. Vähän reunoja hipoen mentiin välillä muutenkin. Esteet ei meille kovin korkeiksi nousset, ehkä 70 cm. Valma esitti taas muutamia omia loikkia kun muka säikkyi kaveria. Vähän kavahti sitäkin kun katolta putosi lumia. Laukka ei omasta mielestäni ollut aina hallussa mutta selviydyttiin silti. On mennyt paremminkin. Esteetkin oli tavallisia puomiesteitä, joten pelottavat erikoisesteet jäi testaamatta.

Lopuksi sain vielä henkilökohtaista opetusta alavatsan kääntöön. Tuntui ihan erilailla helpolta. Heitinkin että nyt pitäisi jatkaa harjotusravia. Toiveeni toteutui sitten muutaman tunnin päästä.

Jäätiin vielä Valman kanssa kaksin keräämään loput esteet pois. Valma oli nätisti ja rauhassa. Paluumatka tallillekin meni riekkumatta taluttaen. Vartin ehti Valma huilata ja syödä karsinassa ilman varusteita ennen kuin hommat jatkui.

Ongelmia:
kuskin mielestä meni liian lujaa

Parannusta:
kaikesta yli (paitsi kertaalleen ohjausvirhe)
käyttäytyi hyvin maneesissa ja palatessa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora