lauantai 22. syyskuuta 2012

Showhyppääjä


Pääsin taas vähän erikoisemmalla tarjouksella hyppäämään. Piti esitellä Oskun hyppykykyjä. Varoitin etukäteen etten ole hypännyt sillä kuin kerran maastoesteitä mutta ei kuulemma haittaa. Osku oli jo edellisellä tunnilla maastossa, joten sain valmiin ratsun. Suojat sille vielä jalkoihin ja maneesiin.

Alkuverkassa opetus oli aika tiukkaa. Lyhyemmät ohjat, pidä oikeaan kierrokseen suorana, vasempaan kierrokseen huolehdi että asettuu kunnolla. Alkujäkityksen jälkeen hepo jopa rentoutui aina hetkittäin. Vaihtelin suuntaa suht usein. Oikea tuntui alkuun vaikeammalta. Käännä ulkopohkeella, älä anna juosta alta. Olin ite hyvällä tuulella ja hymyilin vaan. Pyöriteltiin voltteja ja ympyröitä ja olin mielissäni suht vapaasta kuviosta.

Laukkaa mentiin kumpaankin suuntaan. Hetki meni siinäkin ennen kuin hepo rauhottui. Melko pian hypättiin pientä ristikkoa kummastakin suunnasta. Piti tulla ympyrällä mutta kuvio oli vähän levähtänyt. Myötäsin hyvin. Ponnistuspaikkoja en saanut ihan kohdilleen. Ekalla vähän kopsahti ja sitten tultiin hitusen kaukaa. Kumpaankin suuntaan 3 - 4 hyppyä.

Sitten ruvettiin hyppäämään linjaa. Väli taisi olla 21,5 metriä. Ensin korkeus oli ehkä 70 cm. Alotettiin vasemmassa kierroksessa, linja, sen jälkeen toisella pitkällä sivulla täyskaarto ja takas. Eka este oli pysty, jälkimmäinen okseri. Aluksi mentiin väli kuudella laukalla. Pari kertaa esteet nousi, ehkä 80 ja 90 senttiin. Sitten piti väli tulla viidellä. Aika isosti sai jo tulla. Okserin alle tuli kaksi äksää alle. 90 meni vielä iteltäni suht hyvin. Lopuksi linja oli kai metrissä. Tunnustan etten nähnyt ponnistuspaikkoja enää. Laukattiin vaan kohti ja toivoin että Osku hyppää. Hyppäsihän se. Kerran taidettiin tosin pudottaa. Osuipa väliin kertaalleen kuudeskin askel. Hypättiin tätäkin muistaakseni kumpaankin suuntaan. Kauhistelin jo mielessäni että kuinka käy jos esteet vielä nousee. Onneksi ei nousseet vaan tuli kuskin vaihto.

Kasasin vielä esteet pois.

Ongelmia:
kuskia rupesi hirvittämään kun esteet nousi metriin
ponnistuspaikat oli vähän hukassa

Parannusta:
ei kieltoja
laukka oli hyvin säädeltävissä ja väli onnistui sekä 5 että 6 askeleella

Myöhemmin tapahtunutta: Osku muutti leiripaikkaamme Pudikselle 8.10. ja sai uudeksi kutsumanimekseen Lassi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora