tiistai 24. heinäkuuta 2012

Vähän parempi puomitunti Töpöllä


En taas kovasti ilahtunut kun luin listasta meneväni Töpöllä. Kello oli jo vaikka mitä ja hepo tarhassa. Piti vielä hypellä eestaas kun unohtui hanskat väärään paikkaan ja rahatkin vein vahingossa lukkojen taa. Töpö taluttui tarhasta talliin yllättävän nätisti. Kiireessä ja hämärässä tallissa harjaaminen oli vähän hankala yhdistelmä. Hepan päällä oli melkoinen mutakerros. Hepo veteli päiväkaurojaan samalla. Hinkutin hepan kuitenkin puhtaaksi. Satula ei ollut Töpölle mieleen sillä mokoma puraisi mua selästä kun nostin satulan selkään. Viikon verran oli mustelman muodossa hampaanjäljet muistona. Suitset antoi laittaa nätisti eikä satulavyöstäkään protestoinut.

Jokunen minuutti myöhässä päästiin kentälle. Kiva oli huomata että ratsukoita oli tunnilla vaan 5. Kuvittelin koulutuntia mutta mentiinkin puomeja. Töpö oli alkuun yllättävän helpon tuntuinen. Kevyt edestä(!) ja liikkui itse eteen ravissa. Oikea kierros oli paljon helpompi. Opelta (viikonloppuope) tuli taas tosi paljon korjauskommenttia. Kaikesta en ottanut tolkkua että mitä ja suurempi ongelma oli että touhusin hirveästi kyydissä mutten huomannut ite mitään eroa meidän menossa.

Volteilla Töpö ei meinannut pysyä raiteilla vaan liirasi sivuun ja puski ulos. Käskettiin ratsastaa sisäpohje paremmin läpi. Ulkotuki piti säilyttää. Alkutunnista en saanut painaa (omasta mielestä siis lösäyttää) käsiäni liian alas, lopputunnista kädet olivat taas liian ylhäällä (hepo ei oikein vastannut pidätteisiin).

Tehtävä oli askelpituuden säätäminen. Ensin ravissa vasemmassa kierroksessa 4 ravipuomia metrin väleillä, parinkymmenen metrin väli ja toiset 4 puomia 1,2 metrin väleillä. Alkuun oli suuria ongelmia saada askel venymään jälkimmäisille puomeille. Olikohan kolmas sakkokierros vasta, joka tuotti oikeat askeleet. Oikea kierros oli huimasti helpompi ja hepo itse ravasi reippaasti. Puomit ylittyivät ongelmitta. Ensin iso ravi, sitten lyhyempi. Väliin tehtiin voltti koska hidastus ei tullut kovin nätisti istumalla ja vetämällä.

Sitten sama laukassa. Vasemmassa kierroksessa hepo tuntui puskevan sisäpohjetta vasten ja oli vähän turhan raskas edestä. Yritin kovasti istua mutta hankalaa oli. Ekojen puomien välit oli 2,5 metriä, väli oli 17 m ja jälkimmäisten väli oli 3 m. Omasta mielestäni 17 metriin olisi hienosti tullut 4,5 laukkaa. Ekalla kerralla tulikin. Sitten otin 5 kun päätin ajatella siihen vain uuden lähestymisen. Ope tahtoi neljää. Selvittiin kai ihan kelvosti. Pari ei-toivottua laukanvaihtoa puomien välillä tuli.

Oikeassa kierroksessa Töpö vaihteli laukkoja enemmän kuten aavisteltiinkin. Ekojen puomien jälkeen taisi olla joka kerta vasen laukka. Vauhtikaan ei meinannut hidastua ja voltille kääntäminen oli takkuista. Jossain vaiheessa laukka aina kuitenkin vipsahti melko itestään takaisin oikeaksi. Puomeistakin selvittiin yli. Ulko-ohjan sai pitää tosi napakasti kädessä. Meinasi loppua voimat.

Loppuraveissa toivottiin venytystä eteen alas. Töpökin sen kuulemma osaa. Niin varmasti mutta minä sillä aika huonosti. Oikea kierros meni jotenkuten. Vasemmassa turpa nousi ja tuli huutia että pidä ohjat tuntumalla. Lopuksi pyöräytin takas oikeaan kierrokseen että saatiin lopettaa hyvään hetkeen. Töpö tarvitsee selvästi enemmän jalkoja kuin osaan käyttää. Hyvin monesti tänäänkin kuului taas tämä isoilla hevosilla tuttu: lyhennä ohjia. Ravin piti välillä olla energisempää, välillä tuntui että hepo kaahottaa liian lujaa eikä kuuntele. Ite päästäisin Töpön ihan liian helpolla. Selkään vähän löysempi ja pidempikin meno tuntuu ihan hyvältä. Ravissa kuvittelen että se meni pätkiä ihan ok. Laukka oli taas se meidän hankalin askellaji.

Ongelmia:
puri satuloidessa
etupainoinen laukka ja ei-toivotut vaihdot

Parannusta:
meni paremmin kuin viimeksi (sama ope)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora