perjantai 6. heinäkuuta 2012

Poniratsastusta somalla saturatsulla


Perjantain aamutunnille sain toiveratsuni Radan. Se tosin vaati sen verran uhrauksia että koulukisahepakseni tuli Derin sijasta Tarmo. Radalla meneminen on taas siellä ponirääkkäyksen rajamailla. Toinen kun on vain n. 140 cm korkea. Tosin enempi vanttera kuin kaponen enkä itsekään ihan tuhottomasti paina. Rada on siis 10v voikko eestinhevostamma. Sen verran pyöreä otus että satula meinasi valua oikealle. Toista kertaa elämässä Radan kyydissä. Ei tuntunut kovin pieneltä.

Nyt tuntien aiheet oli toista kertaa erilaiset. Kouluryhmä meni koulua ja meillä oli puomitunti. Tosin muutama joukossa oli minikavaletteja, korkeutta ehkä 15 - 20 cm. Radakin ihastutti heti alkuun. Kivan reipas ja kuuliainen. Pieni ja säpäkkä. Alkulaukoissa ope sanoi että älä kovasti usvata menemään kun poni kuitenkin kuumuu puomitehtävästä. Ajattelin että pah. Löytyi kaasu ja jarrut.

Ekana tehtävänä mentiin isolla ympyrällä ravissa puomien yli. Alkuun muistaakseni keventäen ja sitten harjoitusravissa. Rada jännittyi sen verran että ope kehotti keventämään. Ympyrällä tehtiin voltteja sisälle ja myöhemmin tuli ehdotus että istuisin voltin harjotusravissa. Kun ponia sai paremmin otteeseen niin se rauhottui, lopetti pahimman tikkauksen ja pystyin istumaan pidempiäkin pätkiä harjotusravissa ja silti mentiin ihan rauhassa. Taidettiin alkuun tehdä käyntisiirtymiäkin ympyrällä. Aika kauan käytettiin ympyrään aikaa.

Puomin yli ravissa, hienosti nousee ponilla jalka.


 
                                                                          Pientä etukenotusta näkyvissä.
Seuraava väliohjelma oli pohkeenväistö ravissa. Piti tulla suoraan ja väistää takaosaa ensin toiseen ja sitten toiseen suuntaan. Eka kierros mentiin kipityskäyntiä. Väitin että se oli ravia mutta jotain sekasotkua se oli. Pohkeenväistö ei ollut Radan vahvinta osaamista. Aika hankalalta tuntui. Mentiin tätä muutama kerta enkä hirmuisia onnistumisia kokenut.

Sitten tultiin puomitehtävälle. Ensin lyhemmästä pidempää väliä kohti. Ope arveli että mitenköhän mahdutaan hevosväleihin. Puomeja/minikavaletteja oli 5 kpl ja väleihin piti ottaa alkuun 1, 2, 3 ja 4 tai 5 laukkaa. Rada toimi hienosti. Venyi väleihin muttei kiihdytellyt omiaan. Oli reipas. Ensin tultiin vasemmassa kierroksessa ja onnistuttiin omasta mielestä tosi hyvin. Oikea kierros oli hankalampi. Ponin laukka ei tähän suuntaan ollut niin hyvä. Välillä tultiin väärässä- tai ristilaukassa, joka tuntui joltain ihan omalta askellajilta. Hankalaa. Laukkatehtävä oli haastavampi 4, 3, 2 ja 1 askeleella. Taidettiin selvitä silti. Seuraavalla kierroksella hurmioiduin kun sain ponin laukkaamaan rauhassa ja odottamaan. Istuin vain kyydissä eikä askeleet siksi sopineet. Sitten saatiin tulla ekaan väliin 5. Se helpotti ja taas tultiin hyvin.

Laukkaa harja hulmuten.

Tunnin aikana sain hitupätkiä ponia pyöristymään. Luonteeltaan se oli mulle juuri oikeanlainen. Vauhdikas mutta kuitenkin kuunteleva. Radaa oli helpompi ratsastaa eteen kuin pidättää. Radalla olisi kiva päästä hyppäämään kun on kuulemma kieltelevää sorttia. Taistelisin sen esteistä yli.

 
Kädet hääräilee omiaan.

Ongelmia:
oikea laukka, tölttäsi välillä
pohkeenväistö ei mennyt kovin hyvin

Parannusta:
oli hyvin säädeltävissä
kivan reipas
kaikesta empimättä yli

Ihana ponny <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora